On päiviä, jolloin huomaan ajattelevani, etten osaa enää tehdä kaikkia asioita.

Työelämässä tunne “en osaa” liittyi usein tietokoneisiin. Ohjelmat päivittyivät, napit vaihtoivat paikkaa ja ohjeet tuntuivat puhuvan vierasta kieltä. Aina tuntui, että joku muu osasi nopeammin ja paremmin.

Eläkkeellä tuo tunne ei katoa, se vain siirtyy toisiin asioihin.

Huomaan ajattelevani “en osaa” monenlaisissa arjen tilanteissa. En osaa käyttää uutta puhelinta tai sovelluksia. En osaa varata aikoja netissä. En osaa hoitaa pankkiasioita ilman salasanoja ja tunnuslukuja. En osaa tilata lippuja tai palveluja, kun kaikki tapahtuu ruudun kautta.

Tunne “en osaa” liittyy myös kehoon. En osaa enää liikkua niin kuin ennen. En osaa arvioida, mihin asti jaksan. En osaa luottaa tasapainooni. Oma keho voi tuntua vieraalta, kun se ei enää tottele samalla tavalla.

Olen huomannut, että “en osaa” hiipii myös sosiaalisiin tilanteisiin. En osaa mennä mukaan uusiin porukoihin. En osaa aloittaa keskustelua. En osaa pyytää apua, vaikka tarvitsisin.

Ja joskus kaikkein vaikein ajatus on tämä: en osaa olla tarpeellinen. Kun työrooli on poissa, tuntuu välillä siltä, etten oikein tiedä, mihin oma paikkani maailmassa nyt asettuu.

Olen antanut itselleni luvan olla keskeneräinen. Ehkä “en osaa” ei aina tarkoita, ettei pysty. Se voi tarkoittaa, ettei ole vielä saanut tukea, aikaa tai rohkaisua.

Helmen päivän ajatus: ”En osaa” ei ole vika, vaan kutsu oppia uutta.🌱

Rauhallisin terveisin

Helmi